ETUSIVU
OMA USKOONTULONI JA
PELASTUSKOKEMUKSENI
Aloin kiinnostua Jumalasta joskus 1980 luvun lopulla. Ajattelin, että mikäli Jumala voidaan löytää, ja Hänen kanssaan voidaan elää, minä tahdon löytää Jumalan ja elää Hänen kanssaan. Ajattelin myös Jeesusta ja Raamatun todistusta Hänestä. Päättelin mielessäni; koska Jeesus Kristus on voittanut kuoleman ja noussut kuolleista, se täytyy tarkoittaa sitä, että Hän on elävä persoona, ja että Hän elää tänäkin päivänä. Minä uskoin että Jeesus elää.
Päättelin myös näin: Elävän persoonan täytyy voida kohdata. Hänen kanssaan täytyy voida elää ja seurustella ja jopa keskustella. Minä kiinnostuin elävästä ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. Tahdoin löytää Hänet. Mutta mistä ja miten löytäisin Hänet?
Uskoontulossa löysin Jeesuksen. Jeesuksessa Kristuksessa löysin myös Jumalan. Sain yhteyden Jumalaan. Sain kuulla Hänen äänensä. Jumala tuli todellisena persoonana elämääni tuntuvalla tavalla. Sain kokea Hänet ja elää Hänen kanssaan. Sain jopa tehdä Hänen tekojaan. Sain kokea tunnemaailmassani, että olin jo nyt päässyt paratiisiin. Uusi elämä oli alkanut Jeesuksen seurassa.
Meidän ihmisten uskoontulo käy monien elämänvaiheiden kautta. Jumala puhuu meille monella tavalla ja kutsuu meitä kaikkia, mutta me emme aina ymmärrä sitä. Minä tein, niin kuin monet ihmiset tekevät, joilla on jonkun verran tietoa uskon asioista, minä pakoilin Jumalaa vaikka toisaalta minä myös kaipasin ja etsin Jumalaa. Uskoontulo vaatii meiltä jotakin. Se myös muuttaa elämämme ja me pelkäämme sitä muutosta. Siksi me ihmiset pyrimme siirtämään uskon ratkaisua tulevaisuuteen.
Tällä omalla uskoontulo kertomuksellani tahdon sanoa, että meillä jokaisella on todellakin mahdollista saada yhteys Elävään Jumalaan. Jumala on todellinen elävä persoona. Hänet voidaan kohdata Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala antaa löytää itsensä kun me etsimme Häntä koko sydämestämme.
Jeremia 29:13 "Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne."
Uskoontuloni todellakin muutti elämäni. Hämmästyttävintä uskoontulossani oli se, että koin täydellisen anteeksiantamuksen kautta, että olen saanut takaisin kaipaamani lapsuuteni puhtauden ja viattomuuden. Sain myös kokea lapsuuteni onnen. Sain kokonaan uuden elämän Jumalan kanssa. Sain nyt elää synnistä vapaana ja puhtaana onnellisena Jumalan lapsena. Kerron tästä lisää, ja siitä, mihin se perustuu, tämän osion kirjoituksessa "Viattomuuteen" sekä osiossa "Synnit anteeksi".
Mutta ensin oma uskoontuloni ja Jumalan kohtaamiseni, joka oli hyvin voimakas ja muutti elämäni. Ota aikaa ja lue.
ELÄMÄNI TAUSTOJA USKOONTULOLLENI
Synnyin uskovaan kotiin. Molemmat vanhempani olivat Jeesukseen Kristukseen uskovia. Kävin lapsena kirkossa isän ja äidin kanssa. Olin 10 -13 -vuotias kun istuin kirkossa ja kuuntelin papin saarnaa. Ajattelin, että minäkin aikuisena tulen saarnaamaan Jumalan sanaa, niin kuin tuo pappi tuolla saarnastuolissa saarnaa. Raamattu oli minulle pyhä Kirja. Se oli jopa niin pyhä, että siihen tuskin uskalsi koskea. Uskoin jo lapsena, että Raamattu on Jumalan Sanaa.
Rippikoulu leirillä tunsin Jumalan läsnäolon ja rakkauden. Kerran nuotioillan jälkeen leiriä vetänyt nuori pappi pyysi minua jäämään hänen kanssaan nuotiolle. Hänellä olisi asiaa minulle. Tuo nuori pappi oli minun turva leirillä. Kunnioitin ja rakastin häntä. Olin iloinen ja odotin jännittyneenä mitä asiaa hänellä olisi minulle. Toiset rippikoululaiset poistuivat paikalta. Minä jäin yksin papin kanssa. En muista mitä hän puhui minulle. Muistan kuitenkin hämärästi, että keskustelumme käsitteli uskon asioita. Luultavasti pappi johdatti minut antautumaan Jumalalle, ja niin myös sisälle pelastukseen. Näin olen jälkeenpäin päätellyt koska tämän jälkeen minä olin todella onnellinen. Muistan, että lähdin nuotiolta kevein askelin, melkein ilosta hypellen.
Nämä vuodet olivat elämäni onnellisinta aikaa. Muistan kuinka koulun päättäjäisten jälkeen makasin selälläni kotipihani nurmikolla alkukesän luonnon tuoreudessa äidin runsaiden kukkaistutusten vierellä. Mielessäni soi suvivirsi: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen." Katsoin taivaalla leijuvia pilviä ja korkealla liiteleviä kotkia. Viereisessä metsässä harakat nauroivat ja pensaikoissa pikkulinnut lauloivat iloisesti auringon paistaessa ja lämmittäessä olemustani. Minä koin myös hengellisen lämmön. Koin Jumalan rakkauden. Ajattelin, että tämän kaiken on Jumala luonut ja antanut meille ihmisille. Tunsin itseni onnelliseksi.
Ammatin valinnan tullessa ajankohtaiseksi minua kiinnosti vain ja ainoastaan papin ammatti. Ennen lopullista ammatin valintaa menin kirkkoon jumalanpalvelukseen tarkastuskäynnille. Päätin tällä kertaa katsoa erikoisen tarkasti mitä pappi tekee, ja arvioida, olisiko minusta papiksi. Uskoin kykeneväni kaikkeen mitä pappi tekee, kunhan olen ensin käynyt teologian koulun. Ajattelin myös kykeneväni saarnaamaan Raamatusta luettuani Raamattua. Mutta sitten pappi alkoi laulaa. Siihen romahti haaveeni papin ammatista. Minä en voinut kuvitellakaan laulavani julkisesti. En todellakaan osaa laulaa. Teologian koulukaan ei tekisi minusta laulajaa. Minun täytyi jättää papin ammatti ja etsiä itselleni toinen ammatti. Menin kauppakouluun.
Minusta varttui nuori mies. Jumala ja Jeesus jäivät sinne jonnekin taka-alalle. Kauppakoulun jälkeen minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Minä joko jatkaisin opintoja, tai minä suorittaisin asevelvollisuuteni. Astuin armeijan harmaisiin. Päätin jatkaa opintoja armeijan jälkeen.
Muistan kuinka armeijassa pidettiin hartaustilaisuuksia. Joku piti lyhyen hengellisen puheen. Sitten hyvin usein sotilaat lauloivat virren "Joutukaa sielut on aikamme kallis". Laulu kuulosti ihan kamalalta. Sotilastoverini tuntuivat pilkkaavan Jumalaa laulullaan. He nauroivat ja hymyilivät pilkallisesti laulun sanomalle. Minä kärsin sotilaiden suhtautumisesta hengellisiin asioihin. Minua harmitti se, että en ollut lukenut Raamattua, enkä siksi osannut puhua heille Jumalan sanaa. Muussa tapauksessa olisin tahtonut ottaa kaikki mahdolliset hartaustilaisuuksien puheenvuorot. Tahdoin puhua heille Jumalan sanaa. Se olisi ollut minun tehtäväni. Näin ajattelin seistessäni rivissä ja kuunnellessani ja arvioidessani julistusta. Huomasin kuitenkin järkytyksekseni, että en uskaltaisi puhua heille, vaikka osaisinkin puhua Raamatusta. En ollut kertonut yhdellekään sotilastoverilleni olevani uskossa Jeesukseen Kristukseen. Minä kuitenkin tunsin, että olin jonkunlaisessa uskossa Jeesukseen.
Armeijan jälkeen opinnot eivät kiinnostaneet minua ollenkaan. Veljeni, joka oli edeltä muuttanut Ruotsiin, houkutteli minutkin Ruotsiin. Muutin Ruotsiin. Sain töitä eräästä suuresta yrityksestä. Viihdyin työmaalla ja työtovereiden kanssa vallan mainiosti. Opin ruotsin kielen.
Nyt uskon asiat olivat jo unohtuneet täysin. Elämääni oli tullut muita asioita. Haaveilin taloudellisesta menestyksestä ja perheen perustamisesta jotka tekisivät minusta onnellisen miehen. Raha ja perhe on elämän tarkoitus, minä ajattelin. Minun tulisi nyt ansaita rahaa niin paljon kuin mahdollista, jotta voisin antaa hyvän elämän tulevalle vaimolleni ja lapsille.
Kuitenkin kaikki pyrkimykseni menestykseen ja onnen saavuttamiseen tuntuivat ponnistuksistani huolimatta valuvan hiekkaan. Löin pääni seinään hyvinkin pahasti. Menetin kaikki sijoittamani rahat, kaikki säästöni, eräässä epäonnistuneessa osakekaupassa. Menetin myös autoni ojaan ajossa. Autosta tuli romu, mutta minä selvisin rytäkästä vammoitta. Koska minulla oli vain pakollinen liikennevakuutus, en saanut mitään vakuutusyhtiöltä. Kärsin itse vahingon. Sopivaa vaimoehdokastakaan ei näyttänyt löytyvän. Minä olin yksin.
Ajellessani aamuvuorosta kotiin haaveilin, että olenkin vain nähnyt pahaa unta yksinäisyydestäni. Kuvittelin mielessäni, että kun tulen kotiin, siellä vaimo odottaa minua lasten kanssa. Lapset juoksevat iloisesti isää vastaan isän syliin. Sitten minä saan käydä valmiiksi katettuun ruokapöytään. Mutta kotini oli aina tyhjä.
Minä voin huonosti. Tunsin myös suurta sisäistä tyhjyyttä. Elämästäni tuntui puuttuvan jotakin syvällistä ja oleellista, sellaista mitä tämä maailma ei voi tarjota. Elämällä ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta. Tulevaisuuskin näytti lohduttomalta. Tätäkö se elämä on; työtä, nukkumista, syömistä ja telkkarin tollottamista? Muistan kuinka katsoin iltaisin "hyviä" elokuvia. Nekin tuntuivat olevan tyhjyyttä täynnä. En siis saanut telkkarinkaan kautta mitään tyydytystä sydämeni tyhjyyteen ja kaipuuseen. Usein mietin; en olisi menettänyt yhtään mitään vaikka olisin jättänyt katsomatta illan elokuvan. Monesti jopa kaduin sitä, että olin viettänyt illan television ääressä. Olisinhan voinut käyttää tuon ajan paremminkin. Kuuntelin myös maailmallista musiikkia, mutta sekin oli mitään sanomatonta lallatusta eikä antanut minulle yhtään mitään. Minä voin huonosti.
Taloudellisten menetysteni tähden päättelin mielessäni, että mitä se hyödyttää ansaita rahaakaan, kun kuitenkin kaikki menee? Heikkohermoinen ihminen olisi voinut jopa menettää mielenterveytensä vastoinkäymisteni ja yksinäisyyteni tähden. Mutta minä olin "kovis" ja selvisin suuremmilta masennuksilta. Lohduttelin itseäni sillä, että taloudellisista menetyksistäni ei kuitenkaan kenenkään toisen tarvitse kärsiä. Aloin pikku hiljaa ymmärtää, että Jumala kutsuu minua vaikeuksieni kautta.
KIINNOSTUS UFOJA KOHTAAN
Kiinnostuin yliluonnollisista ilmiöistä. Kiinnostuin ufoista. Ostin ja luin erään ufokirjan. Kirja sai minut kaipaamaan yhteyttä ufojen kanssa. Ajattelin, että mikäli ufot ovat todellisia olentoja, niiden kohtaaminen olisi todella jännittävää.
Kerran kävellessäni yksin metsätiellä myöhäissyksyn iltayössä tähtitaivaan alla täydessä kirkkaassa kuutamossa, minä jopa rukoilin ufoja ilmestymään minulle. Samassa muistiini tuli Raamatun Sana:
Luuk 22:42 "Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun."
Hämmästyin ja mietin, että mistä minulle tuo ajatus tuli. Tiesin sen olevan Jeesuksen Getsemanessa puhuma rukous Isälle. Tuumasin itsekseni, että varmaan Jumala antoi tuon Sanan minulle. Jumala tahtoi varottaa ja varjella minua ufoista.
Olin myös epävarma siitä, mitä seurauksia ufojen ilmestymisestä olisi minulle, ja ufojen mahdollinen kohtaaminen pelottikin minua. Siksi käännyin välittömästi, miltei samaan hengenvetoon, myös Jumalan puoleen. Päätin rukoilla Jeesuksen rukouksen. Sanoin Jumalalle: "Jumala, tapahtukoon minulle kuitenkin Sinun tahtosi, ei minun tahto. Jos ufot eivät ole minulle hyväksi, älä anna niiden ilmestyä minulle." Ajattelin silloin, että ufot ovat eksytystä, eikä minun tule etsiä niitä. Kiinnostukseni ufoihin loppui nyt täysin.
JUMALA NÄYTTÄÄ ETTEI RAHA TUO ONNEA
Noihin aikoihin näin kaupassa erään viikkolehden etusivulla yhden maailman rikkaimpiin ihmisiin kuuluvan naisen kuvan. Hänen kasvonsa olivat punaiset paljosta itkemisestä. Silmät olivat turvoksissa meikin valuessa poskilla. Kuvan päällä oli teksti: ”Olen maailman onnettomin ihminen.” Hän näytti todellakin hyvin onnettomalta. Tuo kuva ja sen teksti kolahtivat sydämeeni. Ymmärsin silloin, ettei raha voi tuoda onnea, koska tällä henkilöllä on niin paljon rahaa, että hän voi hankkia itselleen mitä hän tahtoo. Siitä huolimatta hän oli onneton. Tämä tie onnen saavuttamiseen sulkeutui minulta kerralla. Ymmärsin, että minun tulee etsiä onnea ja elämän tarkoitusta toisesta lähteestä. Uskon asiat tulivat ajatuksiini.
JUMALA VARJELLUT OMANAAN LAPSUUDESTANI ASTI
Ollessani kerran ostoksilla ruokakaupassa näin kassajonossa seistessäni telineessä hengellisiä kasetteja. Tunnettu ruotsalainen laulaja Christer Sjögren lauloi hengellisiä lauluja orkesterinsa säestämänä. Minä ostin kasetin. Kuuntelin kotona yksinäisyydessäni niin kovalla äänen voimakkuudella kuin korvani kestivät: "Han har öppnat pärleporten så att jag kan komma in. Genom blodet har Han frälst mig och bevarat mig som sin." Suomeksi; "Hän on avannut helmiportin niin, että minä voin astua sisään. Verensä kautta Hän on pelastanut minut ja säilyttänyt minut omanaan". Lauloin Christerin mukana referengiä ja nautin sen sanomasta.
https://www.youtube.com/watch?v=uGNVGskbGAk
Sitten oli nukkumaan panon aika. Nousin yläkertaan ja polvistuin makuhuoneen ikkunan eteen. Katselin tähtitaivasta ja rukoilin "Isä meidän" rukouksen. Panin nukkumaan lievässä autuuden tunteessa. Noihin aikoihin rukoilin joskus ennen nukkumaan panoa. https://www.youtube.com/watch?v=eVLNEPXIYT0
JUMALA KUTSUU KORVIN KUULTAVALLA ÄÄNELLÄ
Kerran sitten keittiössä tiskatessani joku takanani lausui kutsuvalla äänellä etunimeni. Minä käännyin hämmästyneenä katsomaan kuka minulle puhuu. En nähnyt ketään. Tiesin, että asunnossani ei ole muita ihmisiä. Tiesin olevani yksin. Kuitenkin kuulin takanani selvän miehen äänen, joka lausui kuultavalla äänellä nimeni. Ääni oli lempeä ja rakkaudellinen. Siksi minulla ei ollut mitään pelkoa.
Tämä toistui muutaman päivän kuluttua. Kuulin taas miehen äänen, joka takanani sanoi etunimeni. Minä käännyin katsomaan, ei ketään. Otin "taisteluasennon" ja sanoin huumorilla kyllästetyn vastaukseni: "Kuka täällä puhuu minulle? Tule esille ja tappele kanssani niin kuin mies." Ei mitään vastausta. Ihmettelin tätä kokemusta ja mietin, että puhuuko todella Jumala minulle näin konkreettisesti kuuluvalla äänellä. Mitään muuta selitystä äänelle en löytänyt. Ajattelin, että ei minun ehkä olisi pitänyt haastaa Jumalaa tappeluun. Jätin asian pohdinnan ja "unohdin" sen.
Myöhemmin uskoontuloni jälkeen ymmärsin, että olin todella kuullut Jumalan kutsun. Olen harmitellut kun en silloin ymmärtänyt pudota polvilleni ja vastata: "Puhu Herra, palvelijasi kuuntelee." https://www.youtube.com/watch?v=ybkzllIlZaU
TIEDE TUNNUSTAA LUOMISEN
Televisiosta tuli dokumenttiohjelma "Ihmisen alkuperä". Minä kiinnostuin tuosta dokumentista ja päätin katsoa sen. Ajattelin, että mitähän tiede sanoo ihmisen syntyperästä. Todistaako se luomiskertomuksen todeksi, vai alkavatko tiedemiehet puhua jostakin alkulimasta ja apinoista? Huomasin hämmästyksekseni, ettei tämä asia ole minullekaan täysin selvä, vaikka pidinkin itseäni jonkin asteisena uskovana. Nyt saisin tieteen selityksen ja vastauksen tähän tärkeään kysymykseen. Istuin tällä kertaa erittäin suurella mielenkiinnolla television ääreen.
Tuossa dokumentissa haastateltiin useita erirotuisia eri maanosissa eläviä tiedemiehiä. He olivat itsenäisesti, toisistaan riippumattomina, tehneet omia tutkimuksiaan saadakseen esim. veren DNA:sta selville ihmisen alkuperän. He kertoivat, että veren DNA:sta saa selville hämmästyttävän paljon asioita. Jokainen ohjelmassa haastateltu tiedemies kertoi vuorollaan omista tutkimuksistaan ja niiden tuloksista ja niistä johtuvista päättelyistään. Yksikään heistä ei puhunut mitään Jumalasta, Jeesuksesta eikä Aadamista ja Eevasta. Raamattuakaan ei mainittu sanallakaan, ei myöskään luomista. Kuitenkin ohjelman edetessä näiden viisaiden tiedemiesten kertomukset lähenivät Raamatun luomiskertomusta ja Adamia ja Eevaa. He väittivät kaikkien ihmisten olevan sukua toisilleen kun mennään tarpeeksi kauas ajassa taaksepäin. "Mutta tämähän tukee luomistyötä", minä ajattelin.
Nämä tiedemiehet kertoivat vielä, että koko ihmissuku on lähtöisin yhdestä maanosasta; Afrikasta. En olisi uskonut saavani tiedemiehiltä näin kovaa todistusta luomistyöstä. Mutta ei tässä vielä kaikki. Viimeiseksi haastateltu tiedemies heitti kovan "pommin". Hän sanoi koko ihmissuvun olevan lähtöisin yhdestä naisesta. Minä olin pudota tuolilta, sillä niin kova oli tuo väite. Kuka vielä voi epäillä!? Ajattelin nyt, että mikä minä, pieni ihminen, olen epäilemään Raamatun luomiskertomusta kun jo tiedekin todistaa sen todeksi.
Oma huomautukseni: Syntiin lankeemuksen jälkeen Jumala karkotti ihmisen pois paratiisista, joka oli jossakin Eufrat ja Tigris virtojen välissä Syyriassa. On luultavaa, että Jumala karkotti heidät juuri Afrikkaan.
JUMALA PUHUU RAAMATUN SANASSA
Ollessani kerran tervehtimässä vanhempiani lapsuuden kodissani, huomioni kiinnittyi isäni avattuun Raamattuun olohuoneen pöydällä. Menin katsomaan mikä sivu oli avoin. Katseeni osui Jeesuksen sanoihin:
Matt 6:33 ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.”
Luin edelliset jakeet saadakseni selville asiayhteyden. Jeesus oli puhunut ihmisen perustarpeista kuten ruoka, asunto ja vaatteet. Sitten Hän antoi tuon kehotuksen ja lupauksen. Seuraavasta luvusta luin Jeesuksen lupauksen, että jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan (Matt 7:7-8). Tämä antoi luottamusta ja uskoa siihen, että tulisin löytämään nämä asiat.
Silloin päätin asettaa Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa etsimisen etusijalle elämässäni. Tämä koska ymmärsin, että Jumala on nyt puhunut minulle Raamatun Sanan kautta, mikä elämässäni on tärkeintä, ja mitä minun tulisi tehdä. Päätökseni oli kokosydäminen vakaa päätös etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. Se ei siis ollut kevytmielisesti kokeilumielessä tehty päätös.
En kuitenkaan tiennyt, mitä Jumalan valtakunta tarkoittaa. Vielä vähemmän ymmärsin Jumalan vanhurskautta. En tiennyt mistä aloittaisin, ja miten etsisin Jumalan valtakuntaa. Sanoin kuitenkin Jeesukselle vakaan päätökseni: ”Koska sinä, Jeesus, Jumalan Poika, sanot näin, minä teen nyt juuri niin kuin sinä pyydät minua tekemään. Tästä hetkestä alkaen etsin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan kokosydämisesti. Panen tämän asian tästä hetkestä alkaen elämäni ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi asiaksi. Jeesuksen nimessä, aamen!”
Uskon tämän päätökseni ja yksinkertaisen rukoukseni avanneen Jumalalle tien minun sydämeeni ja tahtoelämääni. Uskoin Jeesuksen Sanan, otin sen vastaan ja päätin toteuttaa sitä elämässäni. Tässä ei ollut kysymys suoritustasosta kuinka hyvin onnistuisin. Oli kysymys Hänen Sanansa uskomisesta, vastaan ottamisesta ja sydämen kuuliaisuudesta Jeesusta kohtaan, sekä tahdosta etsiä Häntä kokosydämisellä päätöksellä (Room 1:5, 6:16-17). Jeesus opettaa Hänen Sanansa noudattamisesta näin:
Luuk 6:46-48 ”Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee, mitä minä sanon? Minä osoitan teille, kenen kaltainen on se, joka tulee minun luokseni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten tuli tulva, virta syöksyi taloa vastaan mutta ei saanut sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu.”
Tästä päätöksestäni ja rukouksestani alkoi elämäni ehkä kaikkein tuskallisin, mutta myös siunausrikas, prosessi. Tulin huomaamaan, että Jumala alkoi vaikuttaan elämässäni. Jumalalla oli suunnitelma elämääni varten, jonka Hän tahtoi toteuttaa. Se edellytti kuitenkin minun antautumista Hänelle. Jumalalla oli vielä paljon työtä minun kanssani ennen kuin olin täysin valmis nöyrtymään Hänen tahtoonsa. Seuraavat tapahtumat veivät minua vääjäämättä uskon ratkaisun paikalle.
ELÄVÄ KIRJA JA SYNNINTUNTO
Löysin eräänä päivänä postilaatikostani Gideoniittien ruotsinkielisen Uuden Testamentin "Levande Bok" kirjan. http://www.bibleserver.com/start
Aloin suurella mielenkiinnolla lukea evankeliumeja Jeesuksesta. Jeesus tuli nyt minulle tärkeäksi ja rakkaaksi. Hän tuntui olevan minua lähellä. UT:n Sana vaikutti elävän minulle. Minut ympäröi ihmeellinen pehmeä rakastava Henki. Yhdistin tämän lämpimän ja miellyttävän tuntemukseni lukemaani Uuden Testamentin Sanaan ja Jeesuksen läsnäoloon.
Näin evankeliumeissa Jeesuksen puhtauden ja viattomuuden. Minä olisin tahtonut olla yhtä hyvä ja viaton ihminen kuin Jeesus oli. Mutta tuntemukseni itsestäni oli nyt kaikkea muuta kuin viaton. Aloin kokea itseni suureksi syntiseksi Jeesuksen rinnalla. Elämässäni tekemäni virheet ja synnit alkoivat rasittaa omaatuntoani ihan valtavasti. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. Ihmeellistä! Miten minusta nyt näin suuri syntinen tuli? Enhän ollut tehnyt mitään suuria syntejä. Mutta nyt olin suurissa vaikeuksissa itseni ja syntieni kanssa.
Samanaikaisesti koin valtavan suurta kaipausta puhtauteen ja viattomuuteen. Kaipasin takaisin lapsuuteni viattomuuteen ja onneen. Kaduin nyt kaikkia syntejäni ja erheitäni. Mietin, miten nyt eläisin, kun minulla on tämä ymmärrys ja tieto synnistä, jos saisin uuden mahdollisuuden ja olisin nyt 15 -vuotias rippikoulupoika. Minä jopa kadehdin pieniä viattomia lapsia, koska he olivat niin vapaita ja onnellisia, koska heillä ei ollut mitään syntiä tunnollaan. Minulla sen sijaan oli niin paljon syntiä, että en tiennyt miten jaksan elää. https://www.youtube.com/watch?v=j7l5uj-H160
PYRKIMYS RAKENTAA OMAA VANHURSKAUTTA
Ymmärsin, että Jumala tahtoo minun antautuvan Hänelle. Päätin tehdä uskonratkaisun. Yritin kuitenkin ensin parannella itseäni. Päättelin mielessäni, että Jumala ottaa minut paremmin vastaan sitten kun olen tullut paremmaksi ihmiseksi. Enhän voi näin huonona ihmisenä ja suurena syntisenä tulla Jeesuksen luokse. Hyvänä ihmisenä kelpaisin paremmin Jeesukselle. Näin ajattelin.
Mutta ponnisteluistani huolimatta syntikuormani ei tuntunut heltiävän ollenkaan. Päinvastoin, se tuli yhä vain suuremmaksi ja raskaammaksi. Tämä samanaikaisesti kun viattomuuden nälkäni kasvoi. Kuilu syntieni ja kaipaamani viattomuuden ja puhtauden välillä kasvoi kasvamistaan vaikka parhaani mukaan yritin parannella itseäni. Näytti siltä, että olin umpikujassa. Olin tullut tieni päähän. En koskaan saisi takaisin menettämääni ja kaipaamaani lapsuuteni viattomuutta ja onnea. Näin ajattelin tuskaisena.
Ymmärsin vasta uskoontuloni jälkeen minkä virheen olin tehnyt. Olin yrittänyt kaikin voimin itse poistaa syntini. Olin yrittänyt pelastaa itseni omilla hyvillä teoillani. Näin yritin rakentaa omaa vanhurskautta, joka kelpaisi Jumalalle. Yritin siis rakentaa omiin tekoihini perustuvaa omatekoista tietä Jumalan luokse ohi Jeesuksen Kristuksen. Ja tämähän ei ole mitenkään mahdollista. Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse. Minun oli nöyrryttävä tämän totuuden edessä. Jos olisin onnistunut pyrkimyksissäni rakentaa oma tie Jumalan luokse, en olisi enää tarvinnutkaan Jeesusta Kristusta Pelastajakseni. Olisin itse ansainnut pelastukseni. Koska minä epäonnistuin itseni pelastamisessa, tarvitsin ainoaa todellista Pelastajaa, Herraa Jeesusta Kristusta. Synnintunnon ja vanhurskauden nälän kautta jouduin lopulta kääntymään Jeesuksen puoleen. Mutta en käsittänyt tätä silloin kun olin näissä taisteluissa.
Usein ihmettelin kaipaustani lapsen viattomuuteen. Mistä minulle tällaisia ajatuksia tulee? Eihän tehtyä saa mitenkään tekemättömäksi. En voi päästä eroon ja vapautua synneistäni. Joudun kantamaan näitä syntejäni ja niiden vaikuttamaa huonoa omaatuntoa hautaan asti. Miksi minä sitten janoan täydellistä viattomuutta? Minä suorastaan huusin viattomuuden perään. Ajattelin, etten ole enää aivan täysijärkinenkään. Tahdoin elää synnittömästi, niin kuin Jeesus. Samanaikaisesti näin omat syntini hirvittävän suurena vuorena edessäni. Miten saisin tämän syntivuoren poistettua niin, että voisin sitten synnistä vapaana aloittaa uuden elämän ja elää paremmin? Päättelin mielessäni, että tämä haaveenin on täysi mahdottomuus. En koskaan pääse tämän synnin vuoreni yli Jeesuksen luokse vapauteen ja saa takaisin lapsuuteni puhtautta ja viattomuutta.
Mietin usein itsemurhan mahdollisuutta, ja miten tekisin sen parhaalla mahdollisella tavalla. En silloin käsittänyt, että ajatusmaailmaani puhui sekä Jumalan Henki, että Saatanan henki. Uskoin kaikkien ajatuksieni olevan minun omia pohdintojani. Sielustani käytiin hirvittävää taistelua. Ja minä olin siinä välissä. Jumalan Henki veti minua Jeesuksen Kristuksen luokse. Saatanan henki yritti viedä minut itsetuhoon. Minun asiani oli valita, ketä kuuntelen, ja ketä tottelen. Tämän olen myöhemmin ymmärtänyt kun olen oppinut tuntemaan hengellisiä asioita Raamatun Sanan valossa. https://www.youtube.com/watch?v=vS-X9ecGD-I
JUMALA TULEE JÄLLEEN JA PUHUU RAAMATUN SANASSA
Näissä tuntemuksissa olin sitten taas kerran käymässä vanhempieni luona. Löysin jälleen Raamatun samalta pöydältä. Ihmettelin, miksi Raamattu on taas olohuoneen pöydällä. Sattumako? Ei varmaan! Nyt Raamattu oli suljettuna pöydällä. Minua se harmitti. Olisin tahtonut löytää Raamatun taas avoimena, ja nähdä, jospa Jumala tälläkin kertaa puhuu minulle suoraan Raamatun Sanan kautta. Avasin Raamatun ajattelematta asiaa sen enempää. Hämmästyin, sillä näin jälleen Jeesuksen Sanoja:
Joh 3:3-7 ”Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodemos kysyi: "Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Ei kai hän voi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.”
Ymmärsin, että Jeesus puhuu minulle henkilökohtaisesti tämän Sanan kautta. Ei siis ollut sattuma, että juuri tämä Sana avautui eteeni. Jeesus sanoi nyt minulle, että minun täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
En tiennyt, mitä uudestisyntyminen on, ja miten se voi tapahtua. Uudestisyntyminen vaikutti mystiseltä ja täysin mahdottomalta asialta. Miten se voi tapahtua? Mieleeni tuli kysymyksiä; Olenko minä uudestisyntynyt? Jos en, niin kuinka minä voisin syntyä uudesti, ylhäältä? Käsitin, että tämä on pääsyvaatimus sisälle Jumalan valtakuntaan. Tiesin, että Jumala on sen minulle ilmoittanut. Olinhan aikaisemmin päättänyt etsiä juuri Jumalan valtakuntaa. Tahdoin tietenkin nähdä Jumalan valtakunnan, ja päästä sinne sisälle. Siksi käännyin tässäkin asiassa suoraan Jeesuksen puoleen. Sanoin Hänelle ääneen:
”Jeesus, minä en tiedä, mitä uudestisyntyminen on, ja miten se voi tapahtua. Enhän tunne ja ymmärrä Raamattua tarpeeksi hyvin, niin että voisin sen tietää. En edes tiedä, olenko minä jo mahdollisesti uudestisyntynyt. Mutta, jos Sinä näet, että minä en ole vielä syntynyt uudesti, ylhäältä, anna sen tapahtua minulle! Anna minun syntyä uudesti ylhäältä, sillä minä tahdon nähdä Jumalan valtakunnan ja päästä sinne sisälle. Jeesuksen nimessä, aamen!”
Dela den här sidan
NISKUROINNIN SEURAUS JA VALINNAN PAIKKA
Jumala oli jo tähän tilanteeseen tultuani osoittanut minulle Hänen tahtonsa minua kohtaan. Tiesin, mitä minun tulisi tehdä, jotta tulisin uskoon ja pelastuisin. Minun tulisi mennä julkiseen hengelliseen tilaisuuteen ja siellä ihmisten edessä ottaa Jeesus vastaan henkilökohtaiseksi Vapahtajakseni ja antaa itseni Hänelle. Minun ei siis tule hävetä Jeesusta. Tiesin, että tämä on se ratkaisu, mikä minun tulisi tehdä. Sitten olisin oikea uskova ja pelastettu Jumalan lapsi. Uskovana en sitten saisi tehdä mitään syntiä.
Tämä tietoisuus elämäni suunnan valinnasta, jossakin syvällä sydämeni sopukoissa, oli seurannut minua vuosikausia. Tiesin, että Jumala tahtoo minun antautuvan Hänelle, jotta Hän voisi toteuttaa suunnitelmansa elämässäni.
Koska en kuitenkaan ollut vielä päässyt synnittömäksi, mietin, voisiko minusta ylipäätään tulla oikeaa uskovaa. Pohdin, minkälainen ihminen oikea uskova on, ja mitä häneltä vaaditaan. Ajattelin myös, että ratkaisuani seuraisi uskoni julkistaminen ja Jeesuksen suullinen tunnustaminen ihmisten edessä. Elämäni muuttuisi ratkaisevassa määrin. Siksi päätin siirtää lopullista ratkaisuani tulevaisuuteen. Päättelin mielessäni, että olen vielä nuori, ja että usko kuuluu ensisijaisesti vanhoille ihmisille. Ehtisin kyllä alkaa tosiuskovaksi sitten vanhempana.
Tätä päätöstä minun ei olisi pitänyt tehdä, sillä Jumala ei hyväksynyt järkeilyäni ja päätöstäni ratkaisun siirtämisestä tulevaisuuteen. Jumala puuttui asioihini kovalla kädellä.
Jouduin taas vakavaan autokolariin. Ajoin aamun ruuhkaliikenteessä neljän tien risteyksessä epähuomiossa väsyneenä ja huonovointisena päin punaista. Molemmista suunnista tuli autot, jotka miltei samanaikaisesti törmäsivät autoni sivuihin. Selvisin kuitenkin tuosta kolarista täysin vammoitta, mutta menetin uudelleen melko hyvän auton.
Nyt ei raha kuitenkaan enää merkinnyt minulle yhtään mitään. En surrut autoa ja sen menetystä. Olin luovuttanut. Olin väsynyt kaikkeen ja olin psyykkisesti rauniona. Elämä tuntui loppuvan tähän, ellei mitään muutosta parempaan suuntaan tapahdu, ja pian. Ajattelin siinä vähän Jumalalle kiukkuisena, että Jumalalla on tässä sormensa pelissä. Jumalan Henki puhui selvästi ajatusmaailmaani jo muutaman tunnin jälkeen kolarista:
"Sinä olet tähän asti kulkenut toinen jalka maailmassa, ja toinen jalka Jumalan valtakunnassa. Minä en sitä enää hyväksy. Nyt sinun täytyy valita kumpaa tietä sinä tahdot kulkea. Minä en pakota sinua seuraamaan minua, mutta nyt sinun täytyy valita tiesi. Jos valitset oman tahdon tien, sinä otat siitä myös seuraukset. Jos valitset minun tieni, minä pidän sinusta huolen ja johdatan ja autan sinua.”
Tuossa hetkessä koin olevani hengellisessä T -risteyksessä. Tähän asti kulkemani tie oli suljettu. Olin konkreettisen valinnan paikalla. Minun tulisi nyt lopullisesti valita, mitä tietä tahdon kulkea. Jatkaisinko tähän asti kulkemaani oman tahdon tietäni, vai lähtisinkö seuraamaan Jeesusta. Ymmärsin, että jos nyt valitsen oman tahdon tieni, hylkäisin Jeesuksen.
"Katsoin" vasemmalle ja näin Saatanan. Oikealla näin Jeesuksen Kristuksen. Kumpikin puhui minulle tehden omia tarjouksiaan kädet ojossa pyytäen minua tulemaan luokseen. Ajattelin, että jos nyt hylkään Jeesuksen tarjouksen, ottaisin automaattisesti vastaan Saatanan tarjouksen ja seuraisin häntä. Minulla oli vain nämä kaksi vaihtoehtoa. Mieleeni tuli ajatus: "Jumala pysäytti minut kovakouraisesti. Tämä on ehkä viimeinen kerta, jolloin Jumala kutsuu minua. Jeesus ei ehkä enää koskaan kutsu minua. Jos Jumala ei enää kutsu, en voi pelastua." Tämä ajatus pelotti minua. Enhän tahtonut tulla Jeesuksen hylkäämäksi.
Päättelin Jeesuksen tarjouksen olevan parempi tarjous vaikka se merkitsee nöyrtymistä syntieni tunnustamiseen ja hylkäämiseen ja vie suureen elämän muutokseen. Päätin lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta, maksoi mitä maksoi. Lopullinen konkreettinen ratkaisuni päivä, jolloin antaisin itseni Jeesukselle ehdoitta, Hänen tahtomallaan tavalla, tuntui nyt lähestyvän kovaa vauhtia.
JEESUS KRISTUS ON RATKAISU
Vain muutama päivä tämän jälkeen istuin työnjohtajani kanssa työmaaruokalassa. Hän oli uskossa Jeesukseen. Kerroin hänelle elämäni vaikeuksia. Hän kuunteli hiljaa tilitystäni. Sitten hän sanoi yllättävästi: ”Ratkaisu kaikkiin elämäsi ongelmiin on Jeesus Kristus."
Nämä sanat upposivat ja kolahtivat syvälle suoraan sydämeeni. Minä koin, että minulle oli nyt sanottu yksinkertainen kylmä totuus. Ihmettelin tuota sanaa, ja mietin, että miten se voi olla mahdollista, että eräs historian henkilö, elänyt n. 2000 vuotta sitten, nimeltä Jeesus Kristus, voisi olla ratkaisu kaikkiin elämäni ongelmiin. Kuinka voi olla mahdollista, että ihminen Jeesus olisi ratkaisu? Ajattelin Jeesuksen olevan sitä, vaikka se oli siinä hetkessä vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
Huomasin nyt, että olisin tahtonut väistää Jeesuksen Kristuksen. Eikö ole mitään muuta tietä? Eikö mitään muuta mahdollisuutta? En olisi tahtonut nöyrtyä tunnustamaan sitä tosiasiaa, että olisin täysin riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta.
Emme keskustelleet tästä asiasta paljon tämän enempää. Ymmärsin, että työnjohtajani asemassa hän ei saa saarnata minulle. Nyt hän oli kuitenkin paljastanut suuren totuuden. Mitä tekisin Jeesukselle? Voisiko Jeesus todellakin olla vastaus? Mietin tätä asiaa muutamia päiviä.
TIE PUHTAUTEEN JA VIATTOMUUTEEN PANNAAN ETEENI
Sitten, vain muutama viikko autokolarista, tapahtui jotakin ratkaisevaa. Myös yksi työtoverini oli julkisesti uskoa Jeesukseen tunnustava uskova. Hän oli puoli vuotta aikaisemmin muuttanut paikkakunnalle ja tullut yllättävästi työtoverikseni. Olin ennen hänen tuloaan pyytänyt iltarukouksessa Jumalaa lähettämään luokseni uskovan, joka kertoisi minulle Jeesuksesta, ja johdattaisi minua oikealle uskon tielle. Koin voimakkaasti, että tämä mies on Jumalan lähettämä ihminen elämääni ja vastaus rukoukseeni. Ihmettelin häntä suuresti kun hän kertoi elämästään. Hän oli ennen uskoon tuloaan syyllistynyt mielestäni vakaviin synteihin, joista minä olin pysynyt kaukana. Olin elänyt paljon siivompaa elämää kuin hän. Kuitenkin hän vaikutti minua puhtaammalta ja synnittömämmältä. Näin, ja koin, hänessä sellaista, mitä minäkin tahdoin saada.
Istuin hänen kanssaan työmaamme taukohuoneessa kahvitunnilla. Olin keskustellut hänen kanssaan uskon asioista useilla kahvirasteilla. Hän oli kertonut polvistuneensa ja antautuneensa Jeesukselle ja tulleensa uskoon erään helluntailaisen vanhemmistoveljen olohuoneessa. Nyt hän kertoi mitä hän koki siinä hetkessä kun hänen puolestaan rukoiltiin. Hän pani kätensä pöydän päälle ja sanoi:
”Olen kertonut sinulle tämän aikaisemminkin, mutta kerron sen vielä uudestaan. Kun minä annoin elämäni Jeesukselle, ja puolestani rukoiltiin, tunsin, kun ne minun synnit, - NE PYYHKÄISTIIN POIS! Tuntui kuin olisi raskas reppu nostettu hartioiltani.”
Samanaikaisesti kun hän sanoi: ”Pyyhkäistiin pois!” hän pyyhkäisi kädellään pöydän pintaa havainnollistaen näin syntiensä pois pyyhkäisyä (Jes 43:25, 44:22). Välittömästi minulle tuli voimakas ja ihmeellinen ajatus: ”Tuossa hetkessä tuo mies oli yhtä viaton ja puhdas synnistä kuin vastasyntynyt lapsi. Koska Jeesus Kristus oli pyyhkäissyt pois kaikki hänen syntinsä, ne olivat poissa." Minä havahduin:
"Tässähän se nyt on, se tie puhtauteen ja viattomuuteen, jota minä olen aina tahtonut ja etsinyt. Tässä se nyt sitten on, minunkin tie puhtauteen ja viattomuuteen. Tämä tie käy Jeesuksen ristin veren ja uhrin kautta” (Heb 10:19-20, Matt 7:13-14).
Näin ajattelin tuossa hetkessä. Ymmärsin, että minun tulisi tehdä sama ratkaisu. Näin saisin syntini pois pyyhkäistyksi. Tiesin myös pesuaineen, joka pesee pois kaikki syntini; Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri (1 Joh 1:7-9). Olin nyt saanut selvän tien puhtauteen ja viattomuuteen. Minun tulisi nyt vain astua tielle. Ajattelin tämän tien vievän onneen ja autuuteen.
HELLUNTAILAISET ONGELMANA
Oli helmikuun alku. Laskin kaikesta huolimatta vielä kustannuksia ja mietin, mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee minulle käytännössä. Tiesin, että Jumala tahtoo, että teen kokosydämisen ratkaisun paikallisen helluntaiseurakunnan järjestämässä julkisessa hengellisessä tilaisuudessa. Päätin tehdä parannuksen ja uskonratkaisun paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Se olisi minun puoleltani merkki Jumalalle siitä, että olen vakavissani, ja että tahdon antautua Hänelle kokosydämisesti.
En kuitenkaan missään tapauksessa liittyisi helluntaiseurakuntaan. En varmasti alkaisi käymään ja istumaan heidän kokouksissaan. Nyt helluntailaiset olivat minulle ongelma. Miten tekisin uskonratkaisun heidän kokouksessaan mutta sitten välttäisin heidät?
Huomasin, että jos siirrän ratkaisun tekemisen lähemmäksi kesää ja kesälomaani, lomani tulee minun ja helluntailaisten väliin. He unohtaisivat minut kesän aikana. Minun ei syksyllä enää tarvitsisi käydä heidän kokouksissa. Pääsisin näin hienosti heistä eroon, eikä minun tarvitsisi torjua heitä tylysti. Mutta minä olisin tehnyt sen, mitä Jumala minulta odottaa ja vaatii, ja olisin nyt uskossa. Kaikki olisi nyt hyvin.
Näin järkeilin itselleni. Menisin siis helluntaiseurakuntaan jättäytymään Jeesukselle vasta joskus kesäkuun alkupuolella. Näin päätin tehdä. Ajattelin omahyväisesti hymyillen oveluudelleni, että olenpas minä ovela. Ollakseni rehellinen, koin murhetta tästä päätöksestäni. Siksi olin epävarma sen oikeellisuudesta.
ENSIMMÄINEN KÄYNTI HELLUNTAILAISTEN KOKOUKSESSA
Kohta tämän jälkeen uskova työkaverini kertoi minulle, että ensi lauantaina seurakuntaan tulee vieraileva puhuja. Hänen kokouksissaan parantuu sairaita ja tapahtuu muitakin Jumalan tekemiä ja vaikuttamia ihmeitä. Minä kiinnostuin tuosta kokouksesta. Olinhan aina tahtonut nähdä Jumalan ihmeitä, joista olin kuullut puhuttavan. Sitä paitsi minulle tarjoutuisi nyt hyvä tilaisuus käydä itse paikan päällä toteamassa, mitä helluntaiseurakunnan kokouksissa oikeastaan tapahtuu, ja mitä siellä puhutaan. En ollut koskaan käynyt helluntailaisten kokouksissa. Päätin mennä tuohon kokoukseen, ja myös siksi, koska kaverini pyysi minua.
Kun tuo kokouslauantai tuli, minulla oli kova särky oikeassa jalassani polvesta alaspäin. Ihmettelin, että miksi minulle pitää juuri nyt tulla tällainen särky jalkaani. En ollut koskaan aikuisena kokenut tuota jalkakipua. Kipu tuntui olevan luussa. Lapsena olin kärsinyt samanlaisesta jalkakivusta. Itkin öisin kivusta vanhempieni sängyssä äitini hieroessa jalkaani. Minut vietiin lääkäriin. Lääkäri totesi, että se on kasvukipua ja menee ohi minun kasvettua valmiiksi. Niin kävikin. Mutta nyt tuo kipu oli tullut takaisin. Se oli niin voimakas, että olisin itkenyt jos olisin ollut lapsi.
Päätin kuitenkin kivusta huolimatta mennä kokoukseen, itsepäinen kun olen. Päätin myös, että tuossa kokouksessa en tekisi mitään ratkaisua. Kävisin ainoastaan katsomassa mitä ihmeitä Jumala tekee siellä. Tunnustelisin samalla kokouksen ilmapiiriä ja arvioisin siellä olevia uskovia. Olin tuolloin edellä kertomistani syistä hyvin huonovointinen kaikella lailla. Olin masentunut ja todella huonossa kunnossa psyykkisesti. Ja nyt vielä tuo jalkasärky! Maailma tuntui kaatuvan päälleni.
Kun tulin kokouspaikalle, kohtasin kaverini eteisessä. Kävelin hänen perässään kirkkosaliin. Istuin hänen viereensä kokoussalin keskiosaan. Kirkko oli täynnä ihmisiä. Kipu oikeassa jalassani voimistui. Nyt alkoi jo toistakin jalkaa särkeä. Minä ihmettelin ja päivittelin sitä: "Tämäkin vielä tähän kaiken lisäksi, niin kuin ei tässä nyt olisi jo tarpeeksi paljon kärsimyksiä." Olisin tahtonut hieroa jalkojani, mutta en voinut, koska en tahtonut kiinnittää ihmisten huomiota minuun. Minua itketti. Olin loppu. En jaksaisi enää päivääkään.
https://www.youtube.com/watch?v=ztLrJrIYyZo
Odotin koko kokouksen ajan, että saarnaaja lopettaisi saarnansa, ja Jumala alkaisi toimia. Jostakin syystä ajattelin Jumalan tekevän ihmeensä vasta sitten kun saarnaaja lopettaa saarnansa.
JUMALAN PARANTAVA VOIMA
Lopulta saarnaaja lopetti puheensa, astui saarnastuolista syrjään ja muutaman askeleen lähemmäksi kuulijoita. Hän pyysi seurakuntaa nousemaan seisomaan. Sitten hän kohotti kätensä seurakuntaan päin, niin kuin olin lapsena nähnyt luterilaisen papin siunaavan seurakuntaa Herran siunauksella. Saarnaaja alkoi rukoilla ja ylistää Jeesusta. Sitten hän sanoi: "Minä näen suuren kirkkauden. Tätä kirkkautta eivät mitkään sairaudet, eivätkä mitkään kivut, kestä tätä kirkkautta."
Kun saarnaaja sanoi sanan "kivut", silloin tapahtui ihmeellistä. Minun ruumiini sisällä meni lämmin miellyttävä voima. Se oli pesäpallon kokoinen pallomainen voima, joka lähti oikeasta olkapäästäni, ja meni alaspäin ruumiini sisällä hitaasti kohti kirkon lattiaa. Tuon voiman mukana minun masennus, sekä kaikkinainen huonovointisuus, ja ruumiissani olevat säryt, painettiin kirkon lattiaan. Hämmästyin suuresti. Ajattelin, että olen juuri kokenut Jeesuksen kosketuksen: "Voi valtavaa, -Jeesus on täällä ja kosketti minua!"
Minua myös huvitti tämä kokemus, koska ajattelin kirkon kivilattiaa ja sen perustusta, ja että minä en varmaan ole ainoa ihminen, jonka kivut ja sairaudet ovat painetut tämän kirkon lattiaan. Minua jo nauratti. Minulla kävi sääliksi kirkon kivilattiaa, joka on joutunut ottamaan vastaan niin paljon kipua ja tuskaa. Hymyilin huvittuneena ajatuksilleni.
https://www.youtube.com/watch?v=KqfDoULBVDw
En kuitenkaan mennyt Jeesuksen luokse tekemään parannusta siinä kokouksessa vaikka saarnaaja kehottikin voimakkain sanoin. Hän sanoi: ”Täällä on monia joiden pitäisi tulla Jeesuksen luokse.” Tiesin, että minä olen yksi tällainen henkilö, jonka pitäisi tulla. Mutta en voinut vielä tulla Jeesuksen luokse ja jättäytyä Hänelle. Olinhan aikaisemmin päättänyt, etten siinä kokouksessa tekisi mitään ratkaisua. Sitä paitsi ajattelin, että olen jo uskossa, ja että uskoni ei kuulu hellareille. Niin lähdin kokouksesta.
Ajoin suoraan huoltoasemalle tankkaamaan autoani. Olin nyt niin hyvinvoiva ja onnellinen, että kiitin ja ylistin Jeesusta tyhjällä huoltoaseman pihalla kovalla äänellä. Olin täysin vapaa kaikista säryistäni. Ei mitään särkyä, masennusta eikä huolia. Ihmeellistä! Elämä hymyili.
LOPULLINEN PÄÄTÖS SEURATA JEESUSTA KRISTUSTA
Sitten maanantaina töissä kerroin uskovalle työkaverilleni tämän kokemukseni. Hän antoi minulle Tapio Nousiaisen kirjan "Yksi ainoa elämä". luin kirjan viikon aikana kannesta kanteen. Tuon viikon aikana päätökseni tehdä kokosydäminen parannus ja antautua Jumalalle vahvistui entisestään. Ajattelin, että Jumala ei anna periksi minun kanssani. Hän tahtoo viedä minut helluntaiseurakuntaan jättäytymään Hänelle. Hän tuntui suorastaan vaativan sitä minulta. Jumala oli aikaisemmin pannut minut tien valinnan paikalle tien risteykseen. Koin, että Hän sanoo: "Nyt on ratkaisusi päivä ja hetki". Tunsin, että en enää voi, enkä uskalla, siirtää ratkaisua yhtään.
Muutama tunti ennen lauantai-illan kokousta luin viimeiset sivut tuosta kirjasta. Ymmärsin nyt, että olin aikaisemmin kuunnellut Saatanaa ja hänen valheitaan kun olin siirtänyt ratkaisuni tekemisen ajankohtaa. Olin seurannut Saatanan ohjeita. Ajattelin nyt, että jos jatkan vihollisen kuuntelemista, sitä päivää ja hetkeä ei tule koskaan jolloin hänen mielestään on sopiva ja oikea päivä lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta. Panen nyt tähän paikkaan Saatanan puheille pisteen. En enää kuuntele ja seuraa Saatanan ohjeita.
Silloin tein lopullisen päätökseni. Ei mikään, eikä kukaan, voisi enää estää minua lähtemästä seuraamaan Jeesusta. Päätin mennä illan kokoukseen jättäytymään Jeesukselle Kristukselle ja seurata Häntä. Koin välittömän helpotuksen tunteen. Pitkä rasittava taistelu oli ohi. Olin viimeinkin tullut lopulliseen päätökseen.
Sanoin Saatanalle päättäväisellä ja käskevällä äänellä: "Saatana, kuuntele minua, minä puhun nyt sinulle. Minä lähden nyt seuraamaan Jeesusta Kristusta. Menen illan kokoukseen jättäytymään Jeesukselle Kristukselle. En kysy sinulta yhtään mitään. En enää kuuntele sinun valheitasi. En tahdo olla sinun kanssasi missään tekemisissä. Nyt minä heitän sinut ulos elämästäni Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. ULOS elämästäni Jeesuksen nimessä!" Sitten käännyin Jeesuksen Kristuksen puoleen. Pyysin Jeesusta varjelemaan minua niin, että pääsisi illan kokoukseen ja voisin tulla Hänen luokseen.
JÄTTÄYTYMINEN
Olin nyt toista kertaa elämässäni helluntailaisten kokouksessa. En kuunnellut saarnaa koska olin täysin valmis menemään Jeesuksen luokse. Odotin koko kokouksen ajan sitä hetkeä, jolloin pääsisin eteen antautumaan Jumalalle kokosydämisesti. Siinä istuessani täydessä kirkossa ihmisten ympäröimänä päätin, että kun menen eteen jättäytymään, minä en mene ihmisten eteen. Minä menen Jeesuksen luokse Hänen eteensä. Olin jopa päättänyt tunnustaa jokaisen tietoisen synnin, jonka olin tehnyt, jos niitä minulta kysyttäisiin. Oletin, että joudun kertomaan, tunnustamaan, jollekin ihmiselle syntejäni. Mutta nyt olin valmis maksamaan minkä hinnan tahansa päästäkseni uskon tielle ja saadakseni pelastusvarmuuden.
Kokouksen lopussa ei kysytty odottamaani kysymystä; jos joku tahtoo antaa elämänsä Jeesukselle Kristukselle ja tulla uskoon. Ymmärsin, että minä olen ehkä kokouksen ainoa ulkopuolinen, ei seurakunnan jäsen, ja että siksi tuota kysymystä ei esitetty. Seurakunta seisoi loppurukouksessa. Minä pelkäsin, että tämä kokous päättyy ja minä en saa tilaisuutta jättäytyä Jeesukselle. Kysyin vieressä seisovalta kaveriltani: "Koska tuonne eteen voi mennä, jos tahtoo antaa elämänsä Jeesukselle?" Kaverini häkeltyi lievästi. Hän sanoi, että sinä voit mennä nyt, jos tahdot, ja minä voin tulla sinun kanssasi. Minä vastasin: "Minä menen yksin". Ajattelin, että nyt minä lähden tielle, jolta en koskaan kääntyisi takaisin.
Kävelin salin edessä seisovan seurakunnan saarnaajan luokse. Saarnaaja kysyi minulta ainoastaan yhden kysymyksen: "Tahdotko tulla uskoon?" Minä nyökkäsin ja vastasin: "Tahdon". Hän pyysi minua polvistumaan ja alkoi rukoilla puolestani. Hämmästyin, koska minulta ei kysytty mitään synneistäni. Keskityin nyt vain Jeesukseen. Odotin Hänen koskettavan minua voimakkaasti. Ajattelin Jeesusta ristillä, ja minun olevan polvillani Jeesuksen ristin juurella. Pyysin ajatuksissani Jeesusta ottamaan minut tällaisena.
http://www.youtube.com/watch?v=cKH-usNeaDs
Petyin valtavasti koska en nyt kokenut yhtään mitään. Olin varma mennessäni eteen, ja polvistuttuani Jeesuksen eteen, että nyt saisin suuremman ja siunatumman kokemuksen kuin viikkoa aikaisemmin, jolloin Jeesus paransi minut, ja minä tulin hyvin siunatuksi. Olinhan silloin ainoastaan käynyt katsomassa mitä Jumala tekee. Silloin aikomukseni ei ollut ollenkaan antautua Jumalalle siinä kokouksessa. Siitä huolimatta sain valtavan siunauksen kun Jumalan parantava voima meni ruumiini sisällä. Nyt sitten olen tässä polvillani Jeesuksen edessä, ja annan itseni kokonaan Hänelle, niin tottahan Hän nyt koskettaa ja siunaa minua vielä voimakkaammin. Näin minä järkeilin mielessäni. Mutta taivas tuntui nyt olevan suljettu.
SAATANAN VALHEEN AVANNOSSA
Oltuani siinä aikani polvillani, saarnaaja nousi ja jätti minut ihan yksin. Minua alkoi jo huolestuttaa tämä syntynyt tilanne koska en kokenut yhtään mitään. Mietin, että mikä tässä nyt mättää. Puhuin Jeesukselle ajatuksissani vetoamalla Häneen: "Jeesus, tässä minä nyt olen Sinun edessäsi. Minä en voi tulla tämän paremmaksi ihmiseksi. Ota minut tällaisena kuin olen ja anna kaikki syntini anteeksi." Ei vastausta, ei tuntemuksia.
Hetken kuluttua nostin päätäni ja katsoin ympärilleni. Näin uskovia jotka nousivat penkeistään ja kävelivät kohti ulko-ovea luoden hymyileviä katseita minuun. He olivat lähtemässä pois. Aloin siinä ajatuksissani saarnata itselleni:
"Nyt sinä olet vienyt uskon asiasi niin pitkälle kuin osaat ja ymmärrät. Sinä tulit Jeesuksen luokse, mutta Jeesus ei ottanut sinua vastaan. Sinulla oli mahdollisuutesi viikko sitten kun sait kokea Jeesuksen parantavan kosketuksen ja suuren siunauksen. Nyt on jo aivan liian myöhäistä. Muistat saarnaajan kutsun: "Täällä on monia, joiden pitäisi tulla Jeesuksen luokse". Sinä olit yksi heistä. Mutta sinä et mennyt Jeesuksen luokse. Ei Jeesus enää huoli sinua koska silloin hylkäsit Hänen kutsunsa vaikka Hän siunasi sinua niin voimakkaasti. Katso nyt noita ihmisiäkin! Ne nauravat sinulle ja pilkkaavat sinua koska he tietävät; sinä tulit Jeesuksen luokse, ja Jeesus ei ottanut sinua vastaan. Kaikki on nyt loppu ja sinä joudut Helvettiin. Millään ei ole enää mitään väliä. Nouse nyt ja lähde äkkiä täältä ulos. Älä koskaan enää palaa tänne takaisin! Mene kotiisi ja hirtä itsesi sinne pihakoivuun."
Ymmärrät, että tuo saarna ei kuulostanut hyvältä. Minä mietin, että voiko helluntailaiset todella nauraa minulle ja pilkata kohtaloani. Ovatko he todella niin kylmiä ja julmia ihmisiä? Se ei kuitenkaan tuntunut kovin uskottavalta. Mutta minä olin nyt umpikujassa. Mitä tehdä? Olin vienyt uskon asiani niin pitkälle ja syvälle kuin osasin ja ymmärsin. Olin polvillani Jeesuksen Kristuksen edessä tarkoituksenani antaa itseni Hänelle kokonaan ja ehdoitta. Kuitenkaan Jeesus ei ottanut minua vastaan. Tältä se nyt näytti minun tilanne. Olinko siirtänyt ratkaisuani liian kauan? Oliko nyt jo aivan liian myöhäistä tulla Jeesuksen luokse ja pelastua?
Päätin mielessäni, että en voi lähteä ulos tästä kirkosta. Olinhan tullut Jeesuksen luokse ja asettanut koko elämäni Jeesuksen varaan. Ja koska Jeesus ei ota minua vastaan, minulla ei ole enää mitään paikkaa mihin mennä ja missä olla. Tunsin olevani seinää vasten ja seisovani tyhjän päällä. Siksi en voinut lähteä mihinkään. Istuin takaisin kirkon penkille ja päätin: "Tässä istun enkä muuta voi! Helluntailaiset saavat raahata minut väkisin ulos kirkosta, koska minä en vapaehtoisesti lähde Jeesuksen luota mihinkään!" En yksinkertaisesti voinut lähteä ulos seisomaan tyhjän päälle. Mihin minä olisin mennyt? En mihinkään!
JUMALA PUUTTUU ASIAAN
Siinä istuessani vierelleni tuli minulle täysin tuntematon mies. Hän kysyi: "Miten on asiasi?" En kyennyt vastaamaan hänelle sanaakaan. Peitin käsillä kasvoni ja painoin pääni alas runsaan kyyneltulvan kastellessa kasvoni ja käteni. Pelkäsin, että hän huomaa tilani ja näkee minun itkevän. Olinhan jo 30 -vuotias aikuinen mies.
Jos kuvaisin tuntemuksiani mitä tuossa hetkessä koin. Olin pudonnut myöhäissyksyn hyisen kylmään avantoon. Ympärilläni oli täydellinen pimeys. Olin jätetty pelastuksen ulkopuolelle ja kadotettu ihmisparka. Leijailin pimeässä tyhjyydessä. Mitään toivoa pelastuksesta ei ollut. Kukaan ihminen ei voisi auttaa minua. Helvetin kauhut ja suuri pelko ja epätoivo valtasi minut.
Myöhemmin olen ymmärtänyt, että olin kirjaimellisesti Saatanan valheen avannossa, ja että hän oli näiden ajatuksieni takana.
JUMALAN SANA, TOIVON LAMPPU
No nyt sitten vieressäni seisoi Jumalan palvelija, Jumalan sotilas. Hän ei ollut aseeton, Jumalan kiitos! Hänellä oli aseenaan Jumalan Sanan miekka. Olen myöhemmin kuvannut tuota Jumalan Sanan miekkaa myös Jumalan Sanan pelastusköydeksi. Tuo mies oli kysynyt minulta, että miten asiani ovat. Kyynelteni keskeltä en voinut vastata hänelle sanaakaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi: "Sinä tulit Jeesuksen luokse." Hämmästyin ja huomasin, että tuo on totta. Näin olin ajatellut ja päättänyt kun menin Jeesuksen luokse. Mutta mistä hän tämän tietää? Sitten hän jatkoi:
"Jeesus Kristus sanoo: "Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos." Sinä saat jäädä Jeesuksen luokse ja hän ei koskaan hylkää sinua."
Silloin toivon lamppu syttyi sydämeeni. Muistin Jeesuksen sanoneen nuo Sanat Raamatun sivuilla. Olin joskus itse lukenut ne Raamatusta. Jos en olisi tiennyt Jeesuksen sanoneen noita Sanoja, minun olisi ollut pakko pyytää tätä Jumalan palvelijaa näyttämään Raamatusta tuo Jeesuksen lupaus. Niin vakavasta asiasta oli kysymys. Nyt kun muistin Jeesuksen antaneen tuon lupauksen, minä uskoin, että Jeesus todella on sen puhunut. Jumalan palvelija jatkoi puhettaan: "Usko ei ole kiinni tunteista. Tunteetkin, ne kyllä tulevat sitten myöhemmin. Usko Jumalan Sanan lupaukset ja lepää Hänessä." Toivon lamppu paloi nyt kirkkaana.
Minua ei todellakaan voinut tuosta tilanteesta pelastaa mitkään ihmisten vakuuttelut. Tarvitsin jotakin paljon luotettavampaa josta ottaa kiinni. Sain Jumalan Sanan! Jumalan sotilas heitti minulle Jumalan Sanan pelastuksen köyden. Hän ikään kuin sanoi: "Ota kiinni tästä Sanasta!"
Vertailin hetken mielessäni Jeesuksen Sanaa, ja sitä sanaa, mitä olin aikaisemmin ajatellut. Nimittäin sitä sanaa, että Jeesus ei ottanut minua vastaan. Tässä oli nyt kaksi toisistaan vastakkaista ilmoitusta. Mietin, kumpaan ilmoitukseen kiinnittäisin uskoni ja luottamukseni. Mikä tässä syntyneessä tilanteessani on nyt totuus?
Koska minä olin hukkumassa, eikä minulla ollut mitään muuta mistä ottaa kiinni kuin Jeesuksen lupaus, päätin panna kaiken uskoni ja luottamukseni Jeesuksen lupaukseen:
Joh 6:37 "Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos."
Päättelin mielessäni, - Jeesus ei voi valehdella, ja tuo lupaus täytyy koskea myös minua tässä hetkessä, siitäkin huolimatta, vaikka en nyt koe yhtään mitään, ja vaikka tulen Hänen luokseen näin myöhään. Tartuin uskossa kiinni Jeesuksen lupaukseen.
Tiedätkö mitä minulle tapahtui? Jeesuksen Sana nosti minut kuiville Saatanan hyisen jäätävästä valheen avannosta. Haluan painottaa tätä totuutta. Minulla ei todellakaan ollut mitään muuta kuin Jumalan Sana josta ottaa kiinni. Ilman Jumalan Sanaa olisin hukkunut Saatanan valheeseen. Jumalan Sana pelasti ja nosti minut kun otin siitä kiinni uskossa ja luotin siihen. Jumalan pelastava Sana, ja sen voima, astui voimaan elämässäni kun uskoin sen ja otin sen vastaan.
1 Tess 2:13 "Siksi me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että kun kuulitte meiltä Jumalan sanan, te otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana vaan, niin kuin se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte."
Minulle siis tapahtui niin kuin Jeesus oli sanonut. Hän otti minut vastaan ja sain jäädä Jeesuksen luokse. Sain kokea myös Jes 46:4 Sanan voiman konkreettisesti omalle kohdalleni;
"Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin MINÄ NOSTAN, MINÄ KANNAN JA PELASTAN."
http://www.youtube.com/watch?v=9bxc9hbwkkw&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=D_ewLnUNiIA
Sitten Jumalan palvelija pyysi minua luokseen iltakahville. Hetken epäröimisen jälkeen suostuin. Koin, että olen liian heikko ajaakseni suoraan kotiin - tarvitsen toisen ihmisen tukea ja apua. Istuin iltaa hänen ja hänen vaimonsa kanssa. Keskustelimme uskon asioista ja joimme kahvia. Sitten rukoilimme vielä. En kokenut siinä muuta kuin että: "Eiköhän se nyt tästä lähde. Olenhan minä tehnyt oman osuuteni. Tämän enempää en voi tehdä. Jumala saa hoitaa loput." Näin päättelin ajaessani iltayöllä kotiin.
TAISTELU ON OHI
Seuraavasta päivästä muistan, että rauha oli laskeutunut elämääni ja sisimpääni koska taistelu oli päättynyt. Olin tehnyt lopullisen rauhansopimuksen Jumalan kanssa.
Room 5:1-2 "Koska siis olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi, meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen kauttaan me olemme päässeet uskossa tähän armoon, jossa nyt olemme, ja me kerskaamme Jumalan kirkkauden toivosta."
Muuta erikoista siinä päivässä ei ollut.
Eräs tärkeä yksityiskohta muistui nyt mieleeni tuolta päivältä. Edellisenä iltana minua puhutellut uskova mies soitti ja kysyi kuulumisia. Minä ihmettelin sitä koska hän vaikutti niin kiinnostuneelta minusta. Ymmärsin, että hän on huolissaan minusta koska olin edellisenä iltana tullut uskoon. Hän siis osoitti huolenpitoa minua kohtaan. Koin hänen soittonsa hyvin positiivisena vastuuntunnon osoituksena - minusta välitetään!
TUNNUSTIN JEESUKSEN HERRAKSENI
Sitten maanantaiaamuna kun tulin töihin ja taukotupaan tapahtui jotakin. Eräs työtoverini katsoi minua mielenkiinnolla ja kysyi: "Jakob, mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin maanantaiaamuna?"
Päättelin kokouksessa mukana olleen kaverini kertoneen hänelle uskoontulostani. Siksi en tuossa hetkessä katsonut tarpeelliseksi puhua tapahtuneesta. Kysymyksen esittäjä näki, että jotakin minulle oli tapahtunut. Istuin hänen ja muutaman muun kaverin kanssa keskustelemaan ja juomaan kahvia. Keskustelu kääntyi heti tavallisiin arkiasioihin. Tuona maanantaiaamuna olin iloinen ja onnellinen vaikka tavallisesti olin aina ollut huonovointinen, ja varmasti hyvin surkea ilmestys.
Sitten aloitin työni. Silloin Pyhä Henki sanoi sisimmässäni: "Nyt sinä olet lähtenyt minun sinulle valmistamalle tielle seuraamaan minua. Minä tahdon nyt, että sinä tunnustat minun nimeni ihmisten edessä. Tunnusta työkavereillesi, että Jeesus Kristus on sinun Herrasi ja Vapahtajasi." Pyhä Henki muistutti minua myös Jeesuksen sanoista:
Matt 10:32 ”Sen tähden jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.”
Sanoin Herralle: "Okei, jos tuo sama mies esittää minulle saman kysymyksen vielä kerran, ja samoilla sanoilla, silloin minä tunnustan Jeesuksen omaksi Herrakseni hänelle ja kaikille taukotuvassa oleville työkavereilleni."
Kun seuraavan kerran astuin sisälle taukotupaan, arvaa mitä tapahtui? Sama mies istui samassa paikassa ja sanoi sanatarkasti samat sanat: ”Niin, Jakob, mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin maanantaiaamuna?" Käännyin uskovan kaverini puoleen, joka oli ollut mukana kokouksessa, ja kysyin häneltä: "Oletko sinä kertonut hänelle mitä minulle on tapahtunut?" Hän sanoi, ettei hän ole puhunut mitään tapahtuneesta. Silloin minä totesin mielessäni, että en voi pettää Herraa. Minun on nyt pakko lunastaa lupaukseni ja tunnustaa Jeesus näiden kavereiden edessä.
Pakotin itseni toimintaan. Suljin radion ja käännyin työtovereideni puoleen ja rykäisin kuuluvasti. Kun huoneessa oli tullut aivan hiljaista ja kaikki, n. 8-12 miestä, keskittyivät kuuntelemaan minua, sanoin kuuluvasti:
"Matti" (muutettu nimi) tuossa kysyy minulta, että mitä sinulle on tapahtunut kun olet noin onnellinen, näin maanantaiaamuna. Minun täytyy tunnustaa, että minulle on todellakin tapahtunut jotakin. Olin lauantai-iltana helluntaiseurakunnan kokouksessa. Tein parannuksen ja sain syntini anteeksi Jeesukselta. Jättäydyin Jeesukselle Kristukselle ja otin Hänet vastaan Herrakseni ja Vapahtajakseni. Jeesus Kristus on nyt minun Herrani ja Vapahtajani."
Tämä oli ensimmäinen kerta kun julkisesti tunnustin Jeesuksen omaksi Herrakseni. Heti kun olin tämän sanonut, tunsin, että Pyhä Henki iloitsi valtavasti sisimmässäni. Sain kokea valtavan ilon ja vapauden tunteen. Tiesin, että nyt olen pelastettu Jumalan lapsi, ja vaikka tähän kuolisin, minä pääsisin taivaaseen Jumalan ja Jeesuksen luokse. Minun ei enää tarvinnut pelätä edes kuolemaa. Olin saanut pelastusvarmuuden. Mikä ilo, mikä vapaus!
Ihmettelin tätä kokemustani. Ajattelin, että jos usko Jeesukseen, ja Jeesuksesta todistaminen, on näin valtavan riemullista, tahdon todistaa Herrastani jokaiselle tuntemalleni henkilölle. Muutaman seuraavan viikon aikana kuljin työmaalla kertoen uskoontulostani.
Tästä alkoi mielenkiintoinen elämä Jeesuksen seurassa. Kerron joitakin Jeesuksen seurassa kokemiani asioita todistuksissani. Jatko tälle uskoontulo kertomukselleni on teksti "Pyhän Hengen täyteys".